lauantai 13. joulukuuta 2014

Luukku 2. Unelmien kepru? / haaste

"Unelmien keppihevonen olisi ihanan pehmeä hiirakko Suomenhevonen. Sillä ei olisi merkkejä mutta harjassa olisi raitoja ja tummia kohtia. Paksu harja olisi vielä avattu jotta sen tuuheus tulisi todella esille. Sen koko ylittäisi A4 paperin ja täyttö olisi sitä kovempaa luokkaa. Kangas olisi jotain pehmeää mutta laadukasta kuten velbo. Silmät ompelisin kiinni ja ne olisivat mustat. Herasilmä voisi kyllä olla ihan nätti harmaalla hevosella. Korvat keskikokoiset ja oikeilla paikoilla. Kepin pitäisi olla tavallista lyhyempi, sillä esteillä pitkä keppi pudottaa vaikka olisitkin hypännyt hyvin. Painoittaisin varmasti kouluratsastukseen mutta esteet kuuluisivat vahvasti mukaan viikkoon. Kenttäratsastusta harrastaisin silloin tällöin."

Olisikohan aika unelmoida? Tai ehkä joskus toteuttaa toive? Joulukuun sunnuntaikalenterin teemana olisi suunnitella oma unelma keppihevonen. Jokainen voi siis osallistua haasteeseen. Katsotaan teenkö postauksen ihanemmista toivekeppareista tännekkin. Joten linkatkaa ihmeessä bloginne jos aijotte osallistua!

Tarkoituksena olisi siis että kerrot omassa blogissasi unelma kepparistasi. Minkä värinen, rotuinen, merkillinen vai merkitön, iso vai pieni, kuinka tuuhea harja, entäpä minkä pituinen, onko täyttö pehmeä vai kova, millaista kangasta käyttäisit, mihin painoittaisit jne. Mieluiten yksityiskohtaisesti. Saat myös lisätä omia kuvia esim. väristä ja merkeistä. Tekstin loppuun on merkittävä blogini osoite ja nimeni.

Vaikka kaikki saavatkin osallistua niin silti haastan tähän blogeja joidenka uskon vielä jonain päivänä nousevan huipulle!
Odotan innolla unelmianne!

2 kommenttia: